×
Kakku Suomelle

Kakku Suomelle

       

Vaik syksy on ollu täynnä huolii,
on itsenäisyyspäivä iha kohtapuolii.
Kahvipöyvissä ei juojii,
vaan pelkkii kasvosuojii.
On siis aika olla luovii.

Vaikka koko kylän kekkerit ja suuremmat sukujuhlat saa surutta siirtää, kyllä kahvipöytä kakkua kaipaa! Niinhän sitä sanotaan, että kun väki vähenee, niin pidot paranee. Tämän suussasulavan sinivalkoisen pyöräyttää pienemmällekin porukalle sunnuntaiksi.

Moni kakku päältä kaunis. Tällä herkkusella on myös häkellyttävän hyvä sydän 💙

Kakku Suomelle (glut.)

Kuorrutus

  • 2 luomumunan valkuaista
  • 3,5 dl tomusokeria
  • 1 tl vaniliinisokeria
  • 200 g mantelijauhetta
  1. Sekoita kuorrutuksen aineet kulhossa.
  2. Lisää tarvittaessa hieman mantelijauhetta, jotta saat kuorrutuksesta kaulittavan.
  3. Kääri kelmuun ja laita pariksi tunniksi jääkaappiin.

Pohja

  • 6 luomumunaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 2,5 dl perunajauhoja
  • 2,5 tl vaniliinisokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  1. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  2. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan ilmavasti nostellen.
  3. Kaada taikina kevyesti öljytyn leivinpaperin päälle uunipellille.
  4. Paista 200 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.
  5. Kumoa toiselle leivinpaperille jäähtymään.

Täyte

  • mustikkahilloa
  • kermarahkaa
  • raastettua sitruunan kuorta
  • ripaus sokeria ja vaniliinisokeria

Kakun kokoaminen

  1. Leikkaa tuorekelmusta kaksi arkkia.
  2. Laita ne hiukan limittäin toistensa päälle, leveäksi levyksi.
  3. Kauli kuorrute pyöreäksi levyksi kelmujen päälle.
  4. Nosta kuorrutelevy kelmuineen päivineen parin litran vetoiseen kulhoon.
  5. Taputtele tasaiseksi ja leikkaa tarvittaessa liiat, reunojen yli tulevat kuorrutteet pois koristelua varten.
  6. Leikkaa pohjalevystä kulhon halkaisijan kokoinen levy odottelemaan.
  7. Laita kulhon pohjalle pienempi pyöreä pala pohjaa, päälle mustikkahilloa ja maustettua kermarahkaa, päälle taas kakkupohjaa jne kunnes kulho on täytetty.
  8. Viimeiseksi tulee talteen ottamasi suurin kakkulevy pohjaksi.
  9. Laita lautanen päälle, kiepsauta ympäri ja nosta kulho varoen pois.
  10. Viimeistele ja siisti reunat.
  11. Koristele tomusokerilla ja makusi mukaan, mikä sinivalkoisin silmin hyvältä näyttää!