Lamingtons
Australialaisten kansallisleivos Lamington, tuo kookoshunnulla kuorrutettu makea pieni kakkuruutu on vastustamaton herkku kahvipöydässä! Toisella puolen maailmaa väliin sujautetaan vielä hillot ja kermat, mutta tämä toimii näinkin, kokeile vaikka!
Pohja
- 4 luomumunaa
- 2 dl sokeria
- 2 tl vaniliinisokeria
- 3,5 dl vehnäjauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 115 g voita
- Sulata voi ja jätä jäähtymään.
- Vaahdota munat ja sokeri.
- Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
- Lisää viimeisenä jäähtynyt voisula ja sekoita tasaiseksi.
- Kaada taikina suorakaiteen muotoiseen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (esim.25×30 cm).
- Paista 175 asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia ja jätä jäähtymään.
- Leikkaa kakku 4-5 cm kokoisiksi paloiksi, peitä kelmulla ja laita yöksi jääkaappiin tiivistymään (mikäli olet malttamaton, muutama tuntikin auttaa) .
Kuorrutus
- 4 dl kookoshiutaleita
- 75 g voita
- 1 dl maitoa
- 3 dl tomusokeria
- 1,5 dl sokeria
- 1 dl kaakaojauhetta
- Lämmitä maito ja voi kattilassa.
- Kun voi on sulanut, nosta kattila levyltä ja lisää kuorrutteen loput ainekset sekaan.
- Sekoita tasaiseksi.
- Nappaa kakkupalan pohjasta tukeva ote esim. haarukkaa tai muuta pistintä apuna käyttäen ja kasta pala kerrallaan kuorrutteeseen.
- Anna ylimääräisen valua kulhoon ja viimeistele kookoshiutaleilla. Leivoksen pohjaa ei tarvitse kuorruttaa.
Vinkki!
Kookoshiutaleet saa kätevästi levitettyä esim. seuraavasti: kaada kookoshiutaleet lautaselle ja töpöttele sivu kerrallaan hiutaleisiin, kunnes kookos on tarttunut tasaisesti kuorrutteen pintaan. Ja höpsis! Tyyli on vapaa, oma kädenjälki saa näkyä, pääasia että tekeminen on mukavaa!