Lohimunakasrulla
Hautoen hyvää
Alkuruoka, Suolainen leivonta
Pohja:
- 5 dl maitoa
- 6 luomumunaa
- 1 tl suolaa
- 1,5 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 50 g voisulaa
- Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki.
- Lisää maito ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
- Lisää lopuksi voisula ja sekoita taikina tasaiseksi.
- Anna taikinan turvota hetki ja paista 200 asteessa leivinpaperin päällä uunipannulla vajaa puoli tuntia, kunnes pohja on saanut väriä.
- Kumoa kypsä levy kevyesti öljytylle leivinpaperille ja jätä liinan alle jäähtymään.
Täyte:
- 200 g lämminsavulohta
- 1 rs maustamatonta tuorejuustoa
- 1 sipuli silputtuna
- 1/2 sitruunan mehu
- Tilliä
- Ripaus suolaa ja pippuria
- Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä jäähtyneen pohjan päälle.
- Kääri tiiviiksi rullaksi.
Lohimunakasrullan voi mainiosti valmistaa jääkaappiin tekeytymään jo
tarjoilua edeltävänä päivänä !