Mustikkapaistos
SE ON SIINÄ!
Nimittäin kesäjälkkäreiden uusi kuningas!
Pirtsakka paistos koostu keksipohjasta, mustikoista ja pumpulinpehmeästä päällisestä. Vikkelästi valmistuva viettelys viipyy uunissa kymmenisen minuuttia ja sujahtaa parempiin suihin vieläkin sukkelammin.
Mustikkapaistos
- 13 Digestive-keksiä
- 30 g voisulaa
- ripaus kardemummaa
- 4 dl tuoreita mustikoita
- 3 luomumunaa valkuaiset ja keltuaiset eroteltuina
- 1 prk kermaviiliä
- 3/4 dl sokeria
- 1 tl vaniliinisokeria
- 1 sitruunan kuoriraaste
- Mustikoita ja muuta mukavaa koristeluun
- Jauha keksit monitoimikoneessa (tai käsin, kaikki keinot sallittuja) muruksi.
- Sekoita joukkoon voisula ja kardemumma.
- Painele keksiseos voideltuun n. 2 l vetoiseen uunivuokaan.
- Levitä mustikat pohjan päälle.
- Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
- Sekoita kermaviili, keltuaiset, sokerit ja sitruunan raastettu kuori keskenään.
- Nostele valkuaisvaahto mukaan ja sekoita varoen tasaiseksi.
- Levitä mustikoiden päälle.
- Paista 225 asteisessa uunissa noin kymmenisen minuuttia.
- Koristele tuoreilla mustikoilla, tomusokerilla ja sitruunamelissan lehdillä tai syötävillä kukilla kivannäköiseksi.
- Tarjoile lämpimänä vieraille ja nautiskele loput kylmänä ihan itsekseen!
Ps. Keliaakikon versio syntyy helposti vaihtamalla keksit gluteenittomiin!