Suuremmat kekkerit saadaan tänäkin vuonna siirtää, mutta tarjoiluista ei tarvitse tinkiä. Tällä kertaa jauhopeukalo joutaa olemaan taas keskellä kämmentä, helppo herkku onnistuu vaikka silmät kiinni. Avaa niitä silmiä sitten kuitenkin sen verran, että näet tarpeeksi ison palan leikata. Itsellesi.
Mutkat suoriksi ja mutakakkuilemaan!
PIKKUJOULUJEN PIPARIMUTAKAKKU
150 g voita
200 g tummaa suklaata
4 luomumunaa
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl piparkakkumaustetta
1 tl leivinjauhetta
100 g piparkakkuja muruina
Sulata voi ja suklaa ja siirrä sivuun jäähtymään.
Sekoita munat ja sokerit vispilällä kevyesti.
Sekoita joukkoon jäähtynyt suklaaseos ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Lopuksi kääntele mukaan piparimurut.
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halk. n. 22 cm) pohjalle.
Voitele reunat ja kaada taikina vuokaan.
Töki muutamia piparipalasia päälle ja lykkää 200 asteiseen uuniin reiluksi 20 minuutiksi.
Psst! Hyvän päälle ymmärtävät jouluihmiset tarjoilevat kyljessä kevyesti kanelilla maustettua kermavaahtoa.