Kiitos ei kumpaakaan. Sen sijaan tilataan pellillinen parasta paholaisen piirakkaa. Pimeät päivät vaativat vastapainoksi vielä pimeämpää piirakkaa, ainakin näin Halloweenin aikaa! Syntisen mehevä brownie-pohja saa päälleen sysimustan, luvattoman herkullisen lakukuorrutteen. Ihan hirveen hyvää! 🖤
Pirun piirakka (pellillinen)
4 luomumunaa
3 dl sokeria
3 tl vanilliinisokeria
5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
2,5 tl leivinjauhetta
150 g tummaa suklaata rouhittuna
1,5 dl maitoa
175 g voisulaa
Vaahdota munat ja sokerit.
Yhdistä kuivat aineet ja rouhittu suklaa keskenään.
Lisää sokerivaahtoon vuorotellen maidon kanssa.
Lopuksi kääntele jäähtynyt voisula mukaan.
Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (n. 30×30 cm).
Paista 175 asteisessa uunissa noin vartin verran.
Jätä jäähtymään.
Kuorrutus
2 dl kuohukermaa
12 kpl Kick-lakritsipatukkaa
nökäre voita
+valkosuklaata viimeistelyyn
Katko lakupatukat kattilaan.
Kaada kerma perään ja lämmittele sekoitellen, kunnes patukat ovat sulaneet.
Anna porista hissukseen reilu 10 minuuttia, kunnes sopivasti sakenee.
Lisää pari palaa voita ja sekoita tasaiseksi.
Kaada jäähtyneen pohjan päälle ja levitä tasaiseksi.
Anna hetken jäähtyä ja koristele hämähäkinseitit sulatetusta valkosuklaasta.
Ps. Älä anna kuvan hämätä. Ohjeesta tulee kyllä pellillinen. Jännästi puolet piirakasta oli vain kadonnut ennen kuvauksia…