Konttaat kotiin väsyneenä töistä, harrastuksista tai jostain ihan muista riennoista. Vettä vihmoo vaakatasossa, vähän kylmäkin on. Nälkäkiukku nakertaa nassun nyrpeäksi. Homma alkaa eskaloitumaan, eikä mitään ole tehtävissä… Paitsi PIZZAPANNARI! Tuo perjantain pelastus!
Täytevaihtoehtoja on vähintäänkin yhtä paljon kuin on tekijöitä, tässä versiossa hirvenliha saa kyytipojakseen satokauden pirtsakan persimonin!
Pohja
8 dl maitoa
4 luomumunaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
Sekoita kulhossa kaikki ainekset ja anna turvota.
Täyte
400 g hirven/muuta jauhelihaa
1 sipuli
valkosipulia
2 dl porkkanaraastetta
1,5 tl suolaa
Lisäksi 1 persimon, pizzamaustetta ja juustoraastetta
Ruskista jauheliha pannulla, lisää sipuli ja anna kuullottua.
Sekoita mukaan porkkanaraaste, kääntele hetki ja mausta.
Jätä jäähtymään.
Kaada pannaripohja leivinpaperin päälle uunipellille ja paista noin 15 minuuttia 200 – 225 asteessa.
Levitä jauhelihatäyte, pilkottu persimon, pizzamauste ja juustoraaste pohjan päälle ja paista vielä kymmenisen minuuttia.
Vinkki! Kun valmistat pohjataikinan jääkaappiin jo edellisenä iltana, valmis ruoka on pöydässä puolet pikaisemmin!